1948752.jpg

1948754.jpg

1948753.jpg


Otin nämä kuvat juuuri vähän aikaa sitten, oli niin hieno aamu. Maa oli kuurassa
pakkasyön jälkeen, aurinko paistoi ja sitten alkoi yllättäen sataa vettä. Sateen-
kaarikin ilmestyi taivaalle, mutta oli niin heikko, ettei kuva siitä onnistunut. Ku-
vat tuli otettua aika hätäisesti, kun hetki oli niin ohikiitävä.

Syysflunssa iski taas minuun loppuviikosta, on ollut aika väsyttävää. Olen saanut
kuitenkin virkattua tilattuja huovutusjuttuja ihanissa syksyn väreissä, kuvia laitan
jahka ovat ihan valmiita. Sain valmiiksi myös sellaisen puserojutun, jonka virkkasin
ystävättäreni omista, ihanista langoista.

Mukavaa päivää kaikille!